Big Brotherin katsojaluvut

Kun ensimmäistä Big Brother -kautta esitettiin Suomessa vuonna 2005, katsojia oli mukava määrä. Huomioitavaa oli, että katsojaluvut nousivat sitä mukaa, kun jaksoja esitettiin. Ohjelma alkoi siis kiinnostaa ihmisiä ja siitä tuli nopeasti yksi Suomen katsotuimmista ohjelmista. Kaudella 2005 katsojia oli keskimäärin 360 000 jaksoa kohti. Tämä oli kuitenkin vasta alkusoittoa, sillä seuraavilla kausilla Big Brotherin katsojaluvut ponnahtivat pilviin. Esimerkiksi vuonna 2008 katsojia oli jo melkein puoli miljoonaa jokaista jaksoa kohti. Seuraavana vuonna siitä katsojaluku hyppäsi yli 600 000. Sarjaa tehtiin tuotantokausi toisensa jälkeen, sillä se kiinnosti ihmisiä. Myös lisämaksulliset palvelut, kuten ympäri vuorokauden käytössä oleva katseluoikeus taloon, menivät kuin kuumille kiville.

Big Brother suosionsa huipulla

Big Brother oli Big Brother Finland -sarjan suosionsa huipulla vuonna 2013. Tuolloin yhden jakson katsojaluvut nousivat ollen melkein 900 000, mikä oli silloin ja on edelleen korkea luku tosi-tv-ohjelmalle. Juuri tuon vuoden suuria katsojalukuja selittää se, että kyseessä oli julkkis-BB. Kilpailijoina olivat muun muassa Hanoi Rocksista tuttu muusikko Andy McCoy, kohujulkkis ja Risto-Matti Ratian silloinen puoliso Anu Saagim, laulaja Frederik, aikaisemmin tavallisessa Big Brotherissa kilpaillut Niko Saarinen sekä vuoden 2011 Miss Suomi Sara Sieppi. Kyseinen kausi päätyi lehtien otsikoihin kohtalaisen usein, sillä erityisesti Andy McCoyn ja Anu Saagimin välillä oli runsaasti kitkaa. Kaudessa riitti enemmän draamaa kuin yhdessäkään toisessa BB-kaudessa.

Vuonna 2014 palattiin jälleen tavallisen Big Brotherin pariin. Katsojaluvut putosivat hieman yli 600 000, missä ne ovat sittemmin pysyneet. Big Brother jaksaa siis innostaa vuosi toisensa jälkeen. Se ei ole mikään ihme, sillä suomalaiset rakastavat tosi-tv:tä ja aitoja ihmisiä. Aitous onkin yksi tärkeimmistä tekijöistä, kun BB-taloon valitaan asukkaita. Esimerkiksi vuoden 2007 kilpailija ja voittaja Sauli Koskinen valittiin sen vuoksi, koska hänestä huokui aito innostus ja avoimuus. Koskinen oli vakuuttanut valitsijat jo parin ensimmäisen haastatteluminuutin aikana. Big Brotherin voidaan olettaa kiinnostavan myös jatkossa, joten sarjalle on suunnitteilla uusia tuotantokausia. Niin kauan kuin katsojia riittää, Big Brother -kausia kuvataan taatusti lisää.