Big Brotherista pinnalle nousseet

Big Brother kuuluu tosi-tv-ohjelmien sarjaan. Tosi-tv tunnetaan siitä, että ihmiset pystyvät nousemaan kuuluisuuteen sen avulla. Koska Big Brother kuuluu Suomen suosituimpiin tv-ohjelmiin, on näkyvyys taattua. Ohjelmaan osallistuminen voisi siis olla hyväksi vaikka silloin, jos kilpailijaksi hakeva yrittää saada nimeä omalle liiketoiminnalleen. Big Brotheriin osallistuvista tulee myös melkein kuin vahingossa vähintään sosiaalisen median tähtiä osallistumisen jälkeen. Jotkut kilpailijoista jäävät julkisuuteen pidemmäksi aikaa, kun taas toiset katoavat julkisuuden valokeilasta vähin äänin.

Tunnetuimmat suomalaiset Big Brother -kilpailijat

Suomessa on kuvattu jo useita kausia Big Brother TV-sarja Big Brother Finlan -ohjelmaa. Kausien aikana esille on noussut useita henkilöitä, jotka ovat valovoimaisuutensa ansiosta yhä tänä päivänä julkkiksia. Heistä parhaiten muistetaan Sauli Koskinen, joka osallistui Big Brotheriin vuonna 2007. Hän voitti kyseisen kauden saaden suuren määrän yleisöäänistä. Sauli Koskisen ura lähti nousuun Big Brotherin voiton myötä. Vuodesta 2007 lähtien hänet on nähty erinäisissä tv-ohjelmissa, kuten esimerkiksi Tuurin kyläkaupassa. Sen lisäksi Koskinen on saanut kansainvälistä näkyvyyttä seurustellessaan supersuositun laulajan Adam Lambertin kanssa. Vaikka seurustelu päättyikin, on kaksikko edelleen hyvissä väleissä ja Koskinen nähdään Lambertin kanssa silloin tällöin.

Koskisen kanssa samalla kaudella kilpaili Niko Nousiainen. Myös Nousiainen nousi kuuluisuuteen kyseisestä tv-ohjelmasta. Hän kuvasi nyt jo entisen puolisonsa kanssa ohjelmaa Tavallista elämää, joka kertoi julkisuudesta tuttujen henkilöiden arjesta. Nousiainen ja hänen silloinen puolisonsa Sofia Ruusila-Nousiainen olivat yksi ohjelman suosituimmista pareista.

Ensimmäisen Suomen Big Brother -kauden vuonna 2005 voittanut kajaanilainen remonttimies Perttu Sirviö on myös päässyt nauttimaan julkisuuden valokeilasta. Sirviön kyvyt remonttimiehenä huomattiin melko pian. Samalla myös hänen humoristinen puhetyylinsä sai tv-tuottajat kiinnostumaan. Ensin Sirviön ympärille luotiin ohjelma Remonttipiiskuri. Siinä Sirviö laittoi suomalaisten koteja kuntoon. Myöhemmin Sirviö sai toisen ohjelman, joka kulki nimellä Perttu – Tehtävä Kiinassa. Ohjelmassa Sirviö matkusti Kiinaan, jossa järjestetään joka vuosi maailman suurimmat vienti- ja tuontimessut. Sirviön tehtävänä oli etsiä muille tunnetuille julkkiksille heidän haluamiaan tuotteita. Myös jotkut muista BB-voittajista ovat paistatelleet julkisuudessa, mutta yksikään heistä ei ole ollut niin näkyvässä roolissa kuin Koskinen, Nousiainen ja Sirviö.