Kuinka maksetaan?

Jos olet Big Brother Finland -ohjelman tai muiden tosi-tv-sarjojen fani, olet saattanut itsekin harkita tai haaveilla Big Brother Finland -sarjaan osallistumisesta. Aivan kaikilla ei tähän kuitenkaan pokka riitä ja esimerkiksi oman psyykkisen jaksamisen riittävyyttä kannattaa harkita tarkkaan ennen kuin lähettää hakemuksen Big Brother Finland -ohjelmaan. Harkitessasi Big Brother Finland -ohjelmaan osallistumista saatat miettiä, mitä ohjelmaan osallistujille maksetaan. Pureudumme tässä artikkelissa kyseiseen kysymykseen ja raotamme salaisuuksien verhoa tältä osin.

Kuinka paljon Big Brother Finland -ohjelmaan osallistujille maksetaan?

Kun kilpailija osallistuu Big Brother Finland -ohjelmaan, allekirjoittaa hän tuotantoyhtiön kanssa sopimuksen, jossa määritellään myös hänen Big Brother Finland -kilpailun aikana saamansa rahapalkka. Palkan määrä on kuitenkin sopimuksen mukaan pidettävä salassa, joten on hieman vaikea sanoa, kuinka paljon Big Brother Finland -kisaan osallistuvat kilpailijat oikeastaan tarkalleen ansaitsevat.

Salassapitovelvollisuudesta huolimatta osa kilpailijoista on kuitenkin lipsauttanut palkkaan liittyviä seikkoja, joiden mukaan Big Brother Finland -kisaan osallistuneille maksettaisiin ainoastaan 155 euron rahapalkka per viikko. Kuukausipalkkaa kertyisi siis ainoastaan noin 600 euron verran. Palkan pienuus selittää osaltaan salassapitovelvollisuutta ja palkkaan liittyvän tiedon lipsauttanut kilpailija poistettiinkin Big Brother Finland -talosta sääntörikkomukseen vedoten.

Palkkavertailua

Big Brother Finland -kisaan osallistuvien kilpailijoiden palkka on yllättävän pieni eikä palkkaa voidakaan pitää ensisijaisena osallistumisen syynä. Täytyy kuitenkin muistaa, että kisaan osallistuva jättää kisan ajaksi siviilielämänsä tauolle. Hän ei voi käydä muissa töissä kisan aikana, mutta silti hänellä saattaa pyöriä kisan aikana vuokranmaksu tai asuntolaina. Tähän nähden 600 euroa tuntuu mitättömältä korvaukselta, altistaahan kilpailija koko elämänsä koko kansan tuijotettavaksi ja arvosteltavaksi.

Toisaalta voidaan myös ajatella, että Big Brother -talossa kilpailija saa ruuan ja asunnon, minkä lisäksi 600 euroa jää hänelle käyttörahaa. Ulkomaailmassa vastaava majoittuminen ja ruuat maksaisivat kuitenkin aika lailla. Samalla kilpailuun osallistumalla kilpailija saa runsaasti näkyvyyttä ja parhaimmillaan jopa tilaisuuden käyttää tätä näkyvyyttä ja julkisuutta oman uran luomiseen. Esimerkiksi Niko Nousiainen käytti Big Brother Finlandia tehokkaasti ponnahduslautana julkisuuteen pääsemisessä.

Myös esimerkiksi ensimmäinen Big Brother Finland -voittaja, Perttu Sirviö, on hyödyntänyt monin tavoin Big Brother Finlandin myötä saamaansa julkisuutta. Vaikka hänen Big Brother Finland -voitostaan onkin jo aikaa, työskentelee hän edelleenkin tv:ssa monien projektien parissa. Kesällä 2018 Perttu osallistuu Fort Boyard -sarjaan ja MTV-kanavalla hän esiintyy Remonttipiiskuri-ohjelmassa. Aktiivinen Perttu toimii myös kiinteistövälittäjänä sekä yrittäjänä rakennusalalla. Big Brother Finlandin tuomasta julkisuudesta on ollut hänelle selkeää hyötyä. Toisaalta Perttu myös toteaa perheensä kärsineen kiireisestä elämänrytmistään.

Voidaankin sanoa, että kilpailun mukanaan tuoma julkisuus on hyvä renki, mutta huono isäntä. Jos julkisuutta osaa hyödyntää oikealla tavalla, voi se tuoda nostetta uralle, mutta jos sen antaa vaikuttaa itseensä ja elämäänsä negatiivisella tavalla, voivat julkisuuden tuomat paineet tuoda mukanaan jopa masennusta. Kilpailu voidaan nähdä jopa mahdollisuutena mainostaa itseään, persoonaansa ja osaamistaan, ja jos kilpailua ajatellaan tältä kannalta, ei kilpailijoille maksettu palkka enää tunnukaan kovin pieneltä. Mietipä, kuinka paljon kilpailijoiden kisan aikana saama ruutuaika maksaisi, jos he lähtisivät mainostamaan itseään tavallisina mainostajina ja käyttäisivät mainostoimistojen apua! Monessa tapauksessa Big Brother sitä paitsi toimii reippaasti tavallisia mainoksia paremmin luoden aivan erityistä nostetta kilpailijoiden uralle. Eri asia sitten on, ketkä kilpailijoista onnistuvat tätä nostetta hyödyntämään.

Miten Big Brotherin maksama palkka sijoittuu, jos sitä verrataan muiden tosi-tv-ohjelmien palkkoihin? Esimerkiksi Tanssii tähtien kanssa -tanssikilpailu. Tässä kilpailussa kilpailijat ansaitsevat noin 500 euroa viikossa – kuukausipalkka on noin 2 000 euroa. Big Brotherin palkkoihin verrattuna summa on kolminkertainen, vaikkakaan ei edelleenkään kovin korkea. Toisaalta Tanssii tähtien kanssa -ohjelma ei vaadi osallistujilta niin paljon sitoutumista kuin Big Brother. TTK-kisassa kilpailijan tulee ainoastaan osallistua kuvauksiin sekä harjoitella kuvausaikojen ulkopuolella. Kuvausten ulkopuolista harjoitteluaikaa osallistujalta vaaditaan minimissään 10 tunnin verran per viikko. Toisaalta taas palkkasummien vertailua vaikeuttaa se, että Big Brother -kilpailussa kisan voittaja voittaa merkittävän rahapalkinnon.